sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kehyskukkaro talkoot jatko-osa

Ai, että näitä kehyskukkaroviikonlopun tuotoksia...
Isommankokoiset kehyskukkarot ompelin tabletille ja pienemmät puhelimille. Ja nuo kankaat... turkoosikuviokangas kolahti kovaa ja korkealta. Herätti tunteita ja ihania muistoja mm. Ravintolapäivästä, johon olemme joskus osallistuneet. Yhdessä ollaan tehty ja nautittu, että on saatu järjestettyä, jotain mikä lisäisi yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen meininkiä, sekä yritetty tuoda ilmoille hyvää mieltä. Täynnä rakkautta nämä päivät olleet! Siitäpä johtuen minulla onkin naapuruston lapsien ja kummipojan kuvat minun keittokirjassa mokkapalojen kohdalla. He ovat olleet innokkaimpia tarjoamaan apuaan järjestelyissä ja osallistuneet vielä innokkaampina.
Ihanat lapset!





Laitoin kukkaroihin pieniä metallisia koristeita. Avain, sulka, made for you jne.

Sata sulkaa suuresta surusta, 
tuhat onnen tuntehista, 
sulka suurin sielun kipinästä.


Hyvää viikkoa!

maanantai 16. lokakuuta 2017

Pieni metsäretki

Maaginen metsäretki. Repussa mm. kahvia, pieni pala Suomea ja villasukat. Retkelle lähtiessä ajattelin kuunnella, mitä metsä minulle puhuu ja yritän nyt sanoittaa sen, mitä se puhui tällä kertaa. Olin valmistautunut retkeen tehtävällä. Menimme Hugon metsiin Hämeenlinnassa, joka on myös rakas kotikaupunkini. Paikka on Aulangon puistometsä.

Ensimmäisenä tehtävänä oli kuvata maisema, jossa kuljimme. Mitä sanot tästä? Minä huokaisen ja sanon: "Kaunista!" 
Metsä sanoi ihan samalla tavalla.

Seuraavaksi toinen tehtävä bloggarille: Ota kuva varpaista!
Kuvassa on metsäretki-sukat. Nina Laitinen Desings järjesti knit-along-projektin, jossa en pysynyt mukana. Sukissa on alku tehty ohjetta noudattaen ja sitten loppu onkin historiaa. Eikun omasta päästä. Lankana käytin 7-veljestä valkoista, sekä itsevärjättyä suomenlampaan villalankaa.


Kolmas tehtävä: Ota lähikuva!


Kylläpä Hugo on laittanut kaikkea kivaa tänne Aulangolle. Olen kulkenut täällä myös omien koirien ja koirakaverimme Hugon kanssa. Tällä kertaa Hugo ei ollut mukana ja se on harmi, mutta tänne tullaan usein, että ensi kerralla kysyn pääseekö Hugo mukaan.


Kolmas tehtävä bloggaajalle: Näe sydän! 
Tämän sydämen näin minulle kaikista rakkaimmassa paikassa maailmassa. Sen oli puut tehneet järven pintaan. Siinä se lainehti ja läikkyi tuulessa.


Neljäs tehtävä: Lisää kuvaan kaupasta löytämäsi ostoslista. Keksi tarina. Juo kahvia välillä, muuten siitä ei tule hyvää tarinaa. Syö suklaata myös, aivot tarvitsevat suklaata!


Viides tehtävä: Ota kirja esiin. Avaa se satunnaisesta kohdasta. Lue se ääneen paikalla olijoille tai olioille. 


Siinä lukee näin:
Tässä pieni työpaja siitä, kuinka aivan mitä tahansa saa toteutumaan...
1. "Pyydä" kerran.
2. Kiitä usein.
Työpaja päättyy.

Metsä oli myös samaa mieltä.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kehyskukkarotalkoot

 Osallistuin kehyskukkaroiden valmistus-kurssille kansalaisopistossa. Kurssi oli kahden päivän mittainen. Ohjelmaan kuului opetus, jossa opeteltiin piirtämään kaavat kehyskukkarolle, valmistus ja kehyksen kiinnittäminen. Todella antoisaa heittäytyä tekemään yhtä asiaa opettajan ohjauksessa ja muiden ryhmäläisten kanssa. Vaikka kaikki olivat entuudestaan tuntemattomia toisilleen, meitä kaikkia yhdistää sama kiinnostuksen kohde, joka on käsityöharrastus. Itse lähden kurssille aina täysi draivi päällä ja alan tehtailla urakalla tuotteita. Joululahjavalmistelut siis hyvällä mallilla täällä. Seuraavassa blogipäivityksessä on lisää kukkaroita, ettei tule yhdellä kertaa liikaa!










Hyvää viikkoa ja nyt ei ole Matti kukkarossa vaan possuja, omenoita, metrokartta jne. Ja voisihan sitä vapaa-aikaa ja rahaa huonomminkin käyttää... minä tykkään tästä tavasta eniten!

"Ei ihmisen tarvitse osata kaikkea itse, juuri siksi ympärilläsi on ihmisiä, jotka ovat tulleet oppimaan kanssasi."
-Katri Helena kirjassa Taivaan tie-


keskiviikko 27. syyskuuta 2017

6 oivallusta neuloosista

Villalankojen hamstraaminen, neulominen ja uusien mallien suunnittelu sopii minulle. Seuraavaksi listaan 6 oivallusta neuloosista (älä ota sitä vakavasti)
Postauksen kuvat on napattu Pinterestistä.


1. Neuloosi yllättää aina

Olen langan hankintaretkellä aina (tai lähes aina...), kun astun ovesta ulos. Seurailen katseellani millaisia villasukkia ja neuleasusteita ihmisillä on. Kiinnitän huomiota väreihin, materiaaleihin ja neulontatekniikoihin. Jos matkustan, yritän saada selville, missä lankakaupat ovat. Sellaisen löytäessäni, innostun ja ohjeet alkavat vilistä päässäni hedelmäpelin lailla. Ensimmäisenä tarkistan lankatarjoukset ja sitten uutuudet. Jos löydän harvinaisen lankakerän tai ohjeen, se säväyttää aina. Neuloosista ei kannata edes yrittää parantua, siitä kannattaa tehdä osa elämää. Neuloositerapia on neuloosin paras hoitomuoto.



2. Neuloosia voi yrittää hallita

Neuloosin yllättäessä on syytä kiinnittää huomiota välineisiin. Tarvitaan puikot ja lankaa (paljon lankaa...). Tarvitaan myös ohjeita ja voi myös kehitellä omia ohjeita.
Puikkojen kilinä ja lankojen ihailu kuuluvat lajiin. Jos et heti onnistu, älä luovuta. Tärkeintä on keskittyä ja pitää oma pää kasassa. Vaikean ohjeen edessä ei saa mennä lukkoon, eikä antaa pelolle valtaa. On vain neulottava hallitusti ja noudatettava neuleohjetta hallitusti.


3. Sinäkin voit olla neulojamestari

Neulonta- ja käsityöryhmissä tapaa taitavia ihmisiä, jotka eivät pidä itsestään meteliä. Siellä tutustutaan ja puheenaiheena on käsityöt. Muustakin voidaan puhella, mutta ei välttämättä työasioista tai perheestä. Mestari on se, joka suunnittelee ja toteuttaa upean työn. Jollain on jopa kymmeniä erilaisia villasukkia tai tilkkupeittoja eri tilanteisiin ja vuodenaikoihin. On harrastajia, joita pidetään auktoriteetteina, vaikka heillä ei ole alan muodollista koulutusta.


4. Tee sitä mitä rakastat

Käsityöharrastuksen aloittamisen jälkeen elämääni on tullut paljon väriä ja uusia ystäviä, aikuisia (kaikenikäisiä) ja lapsia (ihania lapsia). Nautin langoista ja tunnen, langan koostumuksen ja tuntuman käsissäni. Huomaan, miltä langat tuoksuvat ja kuinka kauniita neuletöitä on olemassa. En tarvitse paljon ollakseni onnellinen. Tärkeämpää on se, mitä koen, kuin se, kuinka monta lankakerää omistan. Tärkeintä on se, että teen sitä mitä rakastan ja jos siitä on iloa myös muillekin, olen enemmän kuin onnellinen.



5. Neulominen tekee hyvää

Villasukkien ja -lapasien neulominen sopii parhaiten luonteelleni. Isommissa neuletöissä mielenkiintoni lopahtaa ja se villapaidan toinen hiha jää aina neulomatta. Parasta neulominen on silloin, kun ei ole kiirettä mihinkään. Voisin neuloa koko päivän lähtemättä mihinkään. Se, että neuloo eikä tee mitään muuta, on hyvin meditatiivista. Pysähtyminen tekee jokaiselle hyvää. Neulominen myös yllättää, silloin, kun lopputulos on enemmän kuin osasi odottaa. Haluan suhtautua muuhunkin elämään iloisia yllätyksiä odottaen.
Ja lahjoitan silloin tällöin neuletyön myös hyväntekeväisyyteen.



6. Omia taitojaan voi kehittää

Neulominen oli aluksi vaikeaa ja niitä epäonnistuneita töitä ei löydy enää mistään. Meneminen oman mukavuusalueen ulkopuolelle ei ole helppoa, mutta jos aina tekee vain sitä, mikä on helppoa, ei synny mitään uuttakaan. Eikä varsinkaan mitään sellaista, joka herättäisi suuria tunteita. Neulominen on ongelmanratkaisua ja aivojumppaa. Pitää miettiä, kuinka työ toteutetaan lankavarastot ja taidot huomioonottaen. Neuloessa oppii sietämään myös epäonnistumista. Näistä taidoista on hyötyä myös työelämässä. Harrastus on myös hyvää vastapainoa työlle. Kiitokset omalle työnantajalle mahdollisuudesta kehittää taitoja ja siten lisätä omaa hyvinvointia.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Mustikka-sukat



Mustikka-sukat metsän suojassa kuvattuna. Suunniteltu neuloessa Anelmaissukkia mukaillen. Lankana olivat 7-veljestä langat. Mustikoitakin vielä muutamia löytyi, mutta ne olivat jo ylikypsiä. Mustikkaa voisi käyttää langanvärjäyksessä, eri vahvuisilla liemillä tulisi varmasti upeat sävyt.


Ja seuraavaksi kerron, kuinka mietin, mitä tähän päivitykseen kirjoittelisin. Onneksi kukaan ei lue näitä... Ajattelin, että seurailen, tuleeko vastaan hyvää ideaa. Menin kiireellä kirjastoon palauttamaan kirjoja, olin harmissani, ettei minulla ollut enemmän aikaa olla siellä. Nappasin kiireessä hyllystä runokirjan. Avasin kirjan ja luin runon, jossa puhuttiin lapsuuden mustikkamaidosta ja siitä lämpimästä muistosta, jota kukaan ei voi ottaa pois. Laitoin kirjan takaisin hyllyyn ja kiiruhdin asioille. 

Ei muuta tällä kertaa.



tiistai 12. syyskuuta 2017

Säärystimet lapsuuden ystävälle

Lapsuuden ystäväni pyysi kevättalvella, jos hänelle tekisin säärystimet. Asia pääsi minulta unohtumaan ja hän kyselikin kesällä, onko hän niitä pyytänyt vai vaan mielessään ajatellut. Lupasin tehdä säärystimet niin nopeasti kuin vaan ehdin, mutta onnekseni niillä ei ollut kiire. Samaan aikaan omassa elämässä oli niin monta asiaa meneillään, että pahemman puoleinen neuloosi-jumi oli iskemässä päälle. Tästä kesästä kirjoitan jonain päivänä kirjan.
Tässä ne joka tapauksessa nyt ovat. Langat on Novitan 7-veljestä.








Syksy lähtee pikkuhiljaa käsitöiden parissa liikkeelle. Tekemistä on ollut ja sitä vielä riittää. Sen verran voi paljastaa tässä vaiheessa, että kyseessä on Suomi 100-vuotta-teemaan liittyvä käsityö. Suomi-peitto, jonka aloitin jo vuoden alussa. Teen siitä oman sivun tänne blogiinkin, kun on ihan varmaa, että saan peiton valmiiksi. Jos aloittaessa olisin tiennyt kuinka kovasti on työtä peitossa, tuskin olisin koko projektia aloittanut, mutta nyt ollaan matkalla kohti valmista peittoa. Ja aina voi kysyä neuvoa, niin olen aina tehnyt, jos ei itse osaa tai tiedä. Näin toimien olen huomannut, että oppii ja ei ole yksin asiansa kanssa. 

Yhteistyössä on voimaa kaikilla elämän osa-alueilla!

Mukavaa syksyä käsitöiden parissa kaikille!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kissaperhe kesäreissussa Pukstaavissa

PaaPiiltä tilatut kissaperhe-askartelu/ompelupaketin kissat suorastaan vaativat, että on päästävä retkelle Pukstaaviin. Pukstaavi on suomalaisen kirjan museo Sastamalassa. Linkki Pukstaavin kotisivuille


Kissaperheen äiti on onnellinen, kun on saapunut perille Pukstaaviin lastensa kanssa. Matka kesti reilun tunnin ajan autolla. Päivä oli aurinkoinen ja kaikki olivat iloisella mielellä.


Pian pikkukissat löysivät aapiskirjoja ja he olivat innoissaan. Kohta mekin opimme lukemaan, kun menemme kouluun. Äitikissa kuunteli mielenkiinnolla, mitä pikkukissat tuumailivat.


Pikkukissat tutustuivat kirjallisuuden historiaan, koska he eivät vielä osaa lukea äitikissa luki heille näyttelyiden kylttejä ja tekstejä.


"Katsokaa lapset!", Äitikissa huudahti. "Täällä ei ole kieltokylttejä! Täällä suorastaan käsketään tarttumaan kirjoihin. Mikä ihana paikka! Onko tämä edes totta?" Äitikissa ihan nipisteli itseään varmistaakseen, että on hereillä. Useamman lapsen kanssa liikkuessaan äitikissa on tottunut siihen, että pikkukissojen mekastusta ei kaikkialla siedetä. Lapset on lapsia, sen on äitikissa joutunut monesti huokaamaan. Miten meidän jokaisen tulisi joka päivä kasvaa ja tutkia tätä maailmaa. Oppia joka päivä jotain uutta, kuten pikkukissat. Heillä on paljon tutkittavaa ja innostusta uusiin asioihin.


Pukstaavissa äitikissalla oli nostalginen hetki, kun hän pysähtyi kirjastoautoa esittävän kuvan eteen. Sitä kuvaa olisi voinut katsella, vaikka ikuisuuden. Mielessään äitikissa palasi menneeseen, siihen aikaan, kun hän itse oli lapsi. Hän muisteli, kun hän kävi kirjastoautosta lainaamassa lukemista. Ai että, se oli jännää...ja vielä jännittävämpää oli sukeltaa kirjojen maailmaan.


 Tämän kirjan kuvan äitikissa muisti nähneensä lapsuutensa kirjassa. Erityisesti kuvateksti sai äitikissan säpsähtämään. Kuvatekstissä lukee: "Älä pelkää tyttöseni, en minä pahaa tee!" Äitikissa alkoi taas huolestua, siitä kuinka saisi opetettua ja varoiteltua lapsille, että kaikki eivät välttämättä toivo ja tee toisille hyviä asioita. Kaikkeen ei voi mitenkään varautua, mutta miten opettaa lapsia välttämään pahoja asioita, kuitenkaan pelottelematta liiaksi?"

"Ei maailma suremisesta parane,
eikä pölyn pyyhkimisestä."
-Hella Wuolijoki-
Juurakon Hulda

Sitaatti bongattu Pukstaavin nettisivuilta.



Nyt täytyy ajatella, jotain iloisempaa äitikissa päätti. Olemmehan päässeet retkelle näin kivaan ja varmasti turvalliseen paikkaan. Voi, miten mukavaa onkaan lettukestit ja tuoretta pullaa ei voita mikään! Muumimammaan on helppo  meidän äitien samaistua.




Onpa täällä mukava sohva, jolle voi istahtaa kuuntelemaan esittelyitä kirjailijoista ja kuvittajista. Minna Canthin esittely erityisesti on äitikissan mieleen. Kannattaa mennä ja kuunnella ne kaikki!



Kylläpä meillä on tänään ollut kivaa, pikkukissat sanoivat, kun kissaperhe suuntasi kotimatkalle. Niin oli, ajatteli kissaäiti. Tästä päivästä jää ihana muisto. Pukstaavia voi suositella ihan kaikkille!

Kissaperhe poikkesi vielä esittäytymässä museon kaupassa, jossa mukava työntekijä luonnollisestikin ihastui kissoihin. Kissojen mukana ollut bloggaaja kertoi, että mistä kissa-askartelupaketteja saa, jos niitä halutaan, vaikka Pukstaaviinkin myytäväksi. Museokaupan myyjä oli niin ystävällinen ja hänkin kertoi, kuinka hänenkin tytöllään oli ollut samantapaiset ommellut lelut nimeltään: "Lupsakat!"
 Bloggaajakin oli tyytyväinen onnistuneesta matkasta ja kuvista, että tarjosi kaikille mukanaolleille pehmikset.

Vielä kotiin päästyä äitikissa alkoi tehdä listaa asioista, joiden opettamisesta pikkukissoille hänen tulisi pitää erityisesti huolta:
-hyvien tapojen opettaminen
-oman esimerkin merkitys
-kiusaaminen ei ole hyväksyttävää
-kuinka olla hyvä ystävä
-kotona on turvaa, vaikka maailmassa on paljon turvattomuutta
-rehellisyys
-koditon pikkukissakin voi saada meiltä kodin
-liikennesäännöt
-pyöräilykypärän käyttö
jne...
Listasta oli tulossa jo liiankin pitkä, kunnes bloggaaja tuli muistuttamaan äitikissaa unen tärkeydestä.
Tulehan tänne viereen niin nukutaan...pikkukissat nukkuvat jo.

Hyvää tulevaa viikkoa kaikille ja lankaakin on taas puikoissa, kunhan ehditään!